18. syyskuuta 2008

Popeda 2.0

Ensin me otetaan radio, sitten televisio ja sitten Tangomarkkinat. Mut hei! Ei Internetistä ole ollut mitään puhetta! Invaasio, on kuitenkin jo alkanut, invaasio, jonka kärjessä ratsastaa Pahuuden kolmiakselin kiiltävähaarniskaisin ritari terävän miekkansa ja mustan ratsunsa kanssa valmiina iskemään nuoren diginatiivin sydämeen (huomaa pilkkujen dramaattinen sijoittelu).

Nimittäin Manserockin kuumin, kaunein ja monimuotoisin kokoonpano, Popeda, julkaisi uuden, Täydelliset miehet -albuminsa ensimaistiaiset MySpacessa, ilmaiseksi. Eikä siinä vielä kaikki. Popedalta löytyy nykyisin mm. profiili Last.fm-palvelusta sekä huomattava määrä materiaalia Youtubesta. Darkgrove Designin tuottamat, tuoretta albumia promotoivat ATK-sivut sitten linkittävät vielä kaikkiin näihin profiileihin. Edistyksellistä.

Pakko oli kuitenkin muutaman kerran silmiään hieraista, nimittäin sanojen YouTube ja Pate Mustajärvi kokeminen samassa lauseessa tuotti odottamattomia hahmottamisvaikeuksia. Myös Internet ja Popeda ovat mielestäni aika paradoksaalinen yhdistelmä. Tähän on kuitenkin nähtävästi tullut muutos.

Kiinnostavinta oli kuitenkin tavata Popedan biografiaa Last.fm-pavelusta:

“Musically their style is a combination of rhythm’n’blues and boogie, with humorous lyrics by their vocalist Pate Mustajärvi, often concerning girls, cars and drinking.”

“Popeda is a Finnish rock band hailing from Tampere’s Ikuri and one of the staples of Manserock. Epe Helenius, who signed the band for Poko Rekords in 1977, called the band “Finnish Rolling Stones”.

Olen vilpittömästi oikein iloinen ja ylpeä Popedan verkkonäkyvyydestä. Tästä voisivat ottaa esimerkkiä myös muut suomalaisen rockin ja - musiikin edustajat, verkkonäkyvyys kun tuolla ”telaketjuosastolla” tuntuu ainakin vielä olevan aika vähäistä.

On olemassa viitteitä siitä, että suomalaisen rockin tuotannon perinteisimmillä areenoilla ja yksiköissä ei suhtauduta verkkoon kovinkaan myönteisesti, se kun romuttaa suhteellisen pahasti vanhaa maailmaa, maailmaa, jossa levy-yhtiöillä ja portinvartija-medioilla oli kaikki valta. Eniten verkko kuitenkin romuttaa mahdollisuuksia tehdä rahaa vanhan maailman bisnesmalleilla.

Kun verkkoon suhtaudutaan negatiivisesti sisällöntuotannon päässä, vieraannuttaa se myös sisällöstä nauttivaa kohderyhmää verkon hienoista musiikkipalveluista. Popedan verkkonäkyvyys kuitenkin osoittaa, että mikäli verkonkäytössä jonkinlaista ikäkuilua on joskus ollut olemassa, niin nyt se on vihdoinkin kurottu umpeen.

Esittelin kollegalleni innoissani Popedan eri verkkoprofiileja, mitä hän kommentoi jotenkin näin:

”No mitäs me nyt keksitään. Täähän on mennyt ihan tylsäks kun Popedakin on jo verkossa”

Linkkejä:

10. syyskuuta 2008

Kahden kullan mies Miljoonasadetti musiikkinsa

Herra Ylppö. Oikealta nimeltään Mikko Kalevi Mäntymäki, julkaisi tuossa menneillä viikoilla ystävänsä, ei nyt sentään Rachel Kauppilan, mutta Jani Hakalan kanssa tuotetun Varoitus-musiikkivideon. Tiedettävästi Helsingin Lauttasaaressa kuvattu video tehtiin yhdentoista euron budjetilla. Hieno juttu.

Harmillista, että kokoonpanon musiikki kuulostaa pahasti samanhintaiselta, tai siis, no itse asiassa halvemmalta, eikös näissä yhteyksissä käytetä aina sitä viiden pennin vertausta? Enkä nyt puhu tuotannosta, viisi penniä alkaa välittyä, kun aletaan pohtia Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen henkistä suhdetta Maj Karmaan. Kuuluisa "Haista Vittu" -asenne ja hame tuntuvat mystisesti kadonneen, kun Ihmiset tulivat kuvioihin mukaan.

En totta tosiaan osaa sanoa, missä vaiheessa Herra Ylpön Miljoonasadetus on tapahtunut tai kenen toimesta, totuushan kuitenkin on, että debyyttialbumi, Sata vuotta, on myynyt aika runsaasti. Itse asiassa kultaa, eli yli 15 000 kappaletta. Epäilyksen miekka sivaltaa SonyBmg:n suuntaan.

Samaisen rajan ylitti myös Herra Ylpön Maj Karma -yhtye vuonna 2006 julkaistulla Ukkonen-albumillaan. Herra Ylppö on Kahden kullan mies. Eli paremmin menee kuin Suomen lätkämaajoukkueella.

Vai meneekö.

Jospa luotaamme hieman Mikko Kalevin musiikillista uraa. Herra Ylppö & Ihmiset- yhtyeen olemusta verrattaessa Maj Karmaan on aika täydellinen osoitus siitä, mitä myyntilukujen kanssa pelehtiminen ja laskelmointi voi tehdä itse musiikille. Tämähän on siis se ensimmäinen ja klassinen mielikuva, joka projektista kumpuaa. Mutta saattaisiko taustalla olla vaikuttamassa myös muita tekijöitä?

No ensinnäkin, voimme spekuloida Mikko Kalevin muuttoa Varsinais-Suomen Harjavallasta Helsingin Lauttasaareen. Voidaankin pohtia, että olisiko myrskyn ja ukkosen piiskaamalle, entiselle helsinkiläisten kesämökki-luodolle muuttaminen voinut vaikuttaa miehen musiikkiin. Näin on kuitenkin käynyt monille muille Lauttasaareen muuttaneille, näistä mainiten mm. Tommi Läntisen. Ja kaikkihan tietää miten siinä kävi.

Pitkään asiaa pohdittuani se kuitenkin välähti, todellinen syy Ylpön Miljoonasadetukselle löytynee miehen kotikonnuilta Harjavallasta.

Muistan nimittäin Ylpön joskus avautuneen Voicen haastattelussa, että vaikka hän on runsaasti levyjä myynyt mies ja järjestänyt kotikaupunkiinsa jos jonkinlaista kulttuuritoimintaa jo aika monta vuotta, itse asiassa kaksitoista, Harjavallan kaupunki ei ole heitellyt häntä minkäänlaisilla noteerauksilla, tukiaisilla tai huomiolla. Oi voi.

Toista se oli, kun niin ikään Harjavallasta kotoisin oleva Katri ”Idols” Ylander (äännetään: Vailänder) sijoittui vuonna 2005 Suomen Idols -kykyjenetsintäkilpailussa toiseksi. Jo alkoi tukiaisia, huomiota ja noteerauksia paukkua kaikenlaisten fanikonserttien muodossa.

Herra Ylppö on siis selkeästi halunnut ottaa musiikillisen askeleen kohti Katri Ylanderia saadakseen huomiota kotikaupungiltaan.

Suora hyppäys Herra Ylpön soolo-projektin Myspacesta Maj Karman Myspaceen jättää hieman onton fiiliksen, itse asiassa tuntuu siltä, että väliin voisi mahtua Elvis, Samuli Putro ja Lapinlahdenlinnut. Videovuokraamon tytöstä Kato mitä äijään on ihan sopivahko kontrastivaihto. Vaikeaa kuvitella, että Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen levyn ostanut kuluttaja koskisi kepilläkään vanhempaan Maj Karmaan.

Pakko kuitenkin nostaa hattua Kahden kullan miehelle, tuollainenhan on Suomen maassa suhteellisen harvinaista, jos nyt ei satu sitten olemaan joku Jorma Kääriäinen tai mitä niitä nyt on. Kaikki sormet kuitenkin jälleen osoittavat SonyBmg:n suuntaan.

Anycase, Maj Karma on vuonna 1992 Harjavallassa perustettu yhtye, jonka diskografiaan mahtuu seitsemän pitkäsoittoa ja kolme EP:ta. Yhtye ja Ylppö ovat olleet järjestämässä myös Harjavallassa pidettävää Karmarock-tapahtumaa, joka tänä vuonna (2008) järjestettiin kahdettatoista kertaa.

Herra Ylppö & Ihmiset on vuonna 2005 perustettu yhtye ja Mikko Kalevin kakkosprojekti. Albumeita ja EP:ita löytyy molempia yksi. Saapas nähdä onko Ihmisistä tulossa myyntimenestyksen myötä Ylpön ykkönen.

"Olen ajatellut pukea päälleni Suomi-rockin pelastajan viitan. Tämä lausunto on tietenkin vitsi, mutta jokaisessa hyvässä vitsissä on puolet totta."

Latelee herra Ylppö SonyBmg:n tiedotteessa.

Linkkejä:

1. elokuuta 2008

Olli Lindholm sanoo EI tupla-Ferneteille

Olli Lindholm se on kova poika itkemään. Tuoreimmat itkut pärähtivät saunassa, kun Olli Lindholm suri rock-uskottavuutensa viimeistenkin rippeiden valumista lauteiden alle viemäriin. Mies palkittiin 24.7.2008 kymmenentuhannen euron Iskelmä Finlandia -lahjakortilla Tampereella järjestetyssä Tapsan Tahdit -tapahtumassa. Olenko liian julkea, jos väitän Ollin olevan nyt oman elämänsä Särkynyt enkeli, särkynyt, tamperelaistunut iskelmä porilaisenkeli. Olli ”Enkeli” Lindholm.

Oli miten oli, tämän vuoden Iskelmä Finlandia -ehdokkaat olivat Lindholmin lisäksi vähän kummallisia, samoin päätuomarivalinta Juhani Merimaa. Onkohan tässä nyt sitten haluttu muuttaa jotain imagoa vai mitä helkkaria? Voidaanko popularisoinnilta enää enempää haiskahtaa, kun ehdokkaina olivat esimerkiksi Timo Rautiainen, Hanna Pakarinen ja Olli "Rakkaus on lumivalkoinen" Lindholm, hmm, ihan kaikki ei tunnu näin äkkiseltään kovinkaan iskelmällisiltä. Kiintiökiinnityksiksi paikalle oli raahattu Maarit ja Muska.

Hanna Pakarinen kai noista eniten kummastuttaa, neitokainen kun ei yhtäkään suomenkielistä laulua ole koskaan julkaissut.

Ei sikäli, että sillä oikeasti olisi mitään merkitystä. Oikeastaan, ehdokkaiden valinnassa tehtiin paljon isompi lausunto kuin ajateltiinkaan. Tämän vuoden Iskelmä Finlandia on ehdoton steitmentti siitä, että iskelmällä tarkoitetaan tänä päivänä enemmän ns. ”koko kansan omaisuutta” kuin jotain tiettyä musiikkityyliä.

Sukupolvien vanhetessa iskelmä-genre on siirtymässä jo marginaaliin ja eläkkeelle, kun rock on ottamassa tuulta alleen uutena musiikillisena kansallisaarteena. Olemmekohan me kymmenen vuoden kuluttua tilanteessa, jossa Iskelmä Finlandia -palkintoja jaellaan Jouni Hynyselle, Poets Of The Fallille tai Jimi Pääkallolle, ja tuomareina toimisivat Jone Nikula ja Wallu Walpio. Nostalgisesti miehet voisivat istua tuomaristossa "karhutvelvarin" pahvikuoret päässä. Näissä(kään) kinkereissä en haluaisi olla läsnä.

Noh. Pääasia että (iskelmä)olutta menee kaupaksi.

Mutta, palatakseni aiheeseen, miten näille suomalaisille huttubändeille hyvin useasti käy niin, että ainoastaan laulaja pysyy vuosi vuodelta samana, kun muut jätkät lähtevät livohkaan. Tälläkin hetkellä Olli ”Niin pienen hetken” Lindholm on Yö-yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. Yöllä on yhdestoista kokoonpano menossa. Ryhmähenki on vuosien varrella ilmeisesti rakoillut, todennäköisesti tähän liittyy vielä suhteellisen suurta dramatiikkaa ja suunnattomia elämänkäänteitä, mistä on todennäköisesti julkaistu jo monta opusta.

Onkohan Olli "Mä lapset pihalla nään" Lindholmilla käynyt kuin Tero Vaaralla tai Neumanilla, egot vaan paisuu paisumistaan eikä sitä kukaan sitten lopulta enää jaksa. Pertti Neumaniltakin löytyy eräs hieno heitto aikoinaan toisen tulemisensa tiimoilta:

”No ensin siinä oli monta vuotta kaikenlaista lässytystä, mutta sitten mä löin tän Mustan lesken pöytään ja sit loppu lässytys”

Joo. Sit varmaankin lässytys loppu. Näin huhuillaan Neumanin tosiaan joskus heittäneen jossain backstagejen uumenissa vuoden 2004 tienoilla. Koitin itse asiassa jututtaa Perttiä viime vuonna Turussa mutta vastaus oli tiukka EI. ”Baaritiskien Jean de Arc”, Pertillä on aina ollut sana hallussa.

Nojaa nojoo. Olli ”Ikkunas alla leikkivän leikkejään” Lindholm lopetti dokaamisen kahdeksan vuotta sitten. Näin kuluttajan kannalta katsottuna, olisi Olli lopettanut dokaamisen tai ei, vaikeaa häntä on ollut sietää muutenkaan. Olli olisi oikeastaan voinut mieluummin lopettaa laulamisen kuin dokaamisen.

Linkkejä:

23. heinäkuuta 2008

Vesa Keskinen peittosi Mika Häkkisen

Mikä yhdistää Klaus Mainea, Jani Wikholmia, Dee Snideriä ja Etelä-Pohjanmaata?

Ok, viiden pisteen vihje, oikea vastaus liittyy aiheeseen, jota on erinäisistä syistä ruodittu ehkä liikaakin suomalaisessa mediassa. Siksi siitä kirjoittaminen mihin tahansa sävyyn on hankalaa. Ajattelin kuitenkin yrittää, Vesa Keskinen kun taitaa olla yksi Suomen kovimpia nostalgia-miehiä. 2.7.2008 julkaistiin Miljoonarock-kokoelmalevy, jonka esittelytekstit kappalevalintoineen ovat itse herra Keskisen käsialaa.

Ja näin Keskinen kuvailee mielikuvituksellisia kappalevalintojaan osoitteessa miljoonarock.fi:

"Tälle levylle (Miljoonarock-kokoelmalevy) valitsemieni biisien takana on monenlaisia tarinoita ja - ehkä arvattavastikin - melkoinen määrä myös erinäisiä kommelluksia. Ensin ajattelin kirjoittaa jokaisesta biisistä tarinan, joka liittyy suoranaisesti kyseiseen biisiin omassa elämässäni. Mietittyäni tulin siihen tulokseen, että se ei olisi kuitenkaan oikein. Meillä kaikilla on varmasti näistä legendaarisista lauluista tärkeitä henkilökohtaisia muistoja, kokemuksia ja elämyksiä elämän eri vaiheilta ja osa-alueilta. Iloisia, surullisia, helliä, katkeria... Pidetään nämä muistot ominamme, mutta nautitaan yhdessä näistä sävelistä ja annetaan niiden tuottaa ajan kultaamia muistoja mieliimme - hymyä huulillemme, punaa poskillemme tai kyyneleitä silmiimme. Annetaan näiden biisien soljua läpi muistojemme."

Hienoja nostalgisia lausuntoja tunteista ja musiikista! Itse edellistä tavatessani en voinut sivuuttaa sitä tosiasiaa, että 30-raitasen kokoelmalevyn tarjonta liikuskelee akselilla AcceptRainbowDioPopeda. Onhan meillä toki kaikilla iloisia, surullisia ja helliä kokemuksia, tai kokemuksia, jotka tuovat punaa poskillemme ja kyyneleitä silmiimme esimerkiksi Acceptin Balls To The Walls -kappaleesta. Popedan kuuntelusta on kyllä silloin tällöin jäänytkin katkera mieli… Ainiin, anteeksi, minunhan piti pitää nämä muistot ja henkilökohtaiset kokemukseni ominani. Tiedä sitten missä Vesakin on lomiaan vietellyt.

Anycase. Kollegani pohdiskeli tuossa juuri ennen lomille lähtöään, mitkä voisivat olla Suomessa niin merkittäviä paikkoja, että niihin loman aikana olisi aivan pakko päästä pyörähtämään. Ensimmäisenä vaihtoehtona hän ehdotti Vantaan Martinlaaksossa sijaitsevaa Mika Häkkisen aukiota.

Ok, pakko myöntää, ihan hyvä veto. Jospa kenellä on aikaa, suosittelen myös kuvakavalkadin selailua Martinlaakson ATK-sivuilla. Haluan kuitenkin varoittaa, kuvia ja sivustoa selaillessa saattaa ihan oikeasti alkaa masentaa.

Syvällisen pohdinnan jälkeen voittajaksi kehkeytyi lopulta Vesa Keskisen Etelä-Pohjanmaan Bancock, Tuurin kyläkauppa.

Muutama kiinnostava fakta: Tuurin kyläkauppa on myynniltään Suomen toiseksi suurin tavaratalo, se on myös ylivoimaisesti Suomen suosituin matkailukohde. Vesan ostoskeitaassa vierailee vuosittain yli 5.8. miljoonaa kävijää. Itse Tuurissa asustaa noin 500 asukasta. Outoa.

Kuten sanottu, ainakin Helsingissä Tuurin ihme muistetaan ehkä parhaiten 7-päivää-, Hymy- ja Iltapäivälehtien lööpeistä, harvemmin kuitenkaan siitä, mitä kaikkea Vesa on antanut Suomen, tai no ainakin Etelä-Pohjanmaan ja sen lähialueen kulttuurielämälle.

Kun vuonna 2004 luin uutisen saksalaisen, The Scorpionsin -yhtyeen, tulevasta keikasta Keskisen kyläkaupalla, olin tipahtaa. Eikä skorpparit vielä mitään, esiintyjäkaartia kun tarkastelee, tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävään Miljoona Rockiin on mahdutettu jokaisena vuonna kovimmat ja todennäköisesti myös kalleimmat kotimaiset esiintyjät. Deep Purple vuonna 2005 oli myös ihan kiinnostava veto tämän vuoden Twisted Sisteristä puhumattakaan.

Onko tämä jotenkin suuruudenhullua? En paljoa tiedä festivaalien järjestämisestä, mutta uskoisin että 20 000 kävijää, jonka Miljoona Rock on maksimissaan koskaan imaissut, ei totta tosiaan riitä kattamaan edes esiintyjistä koituneita kustannuksia. Tämän vuoden Miljoona Rockissa esiintyvät Nightwish, Jani Wikholm, Movetron, Dingo ja kuten sanottu, New Yorkilainen Twisted Sister.

Onko kenelläkään koskaan käynyt niin, että Skorppareiden Wind Of Change alkaa soimaan päässä Riki Sorsan Muuttohaukasta tutuin sanoituksin, ”Kii ki kii … Kii ki Kii Ki Kii”. Jos näin on, suosittelen pikaista vierailua Vantaan Martinlaaksossa.

Linkit:

21. heinäkuuta 2008

Tero on useasti ollut vaarassa

Saada niskoilleen syytteet ihmisten liiallisesta ärsyttämisestä. Tero on aikojen saatossa leikkinyt ihmisten tunteilla ja paljon. Tero ei kuitenkaan kovinkaan useasti ole ollut väärässä. Tästä todisteena toimikoon yhtyeen seitsemän kultalevyä ja seitsemän kertaa uusiksi väännelty kokoonpano, tietenkään vuonna 2003 julkaistua Joulualbumia unohtamatta.

Jos kenellä on ylimääräistä aikaa, voi Mamban historiaan tutustua, Vaaran Teron omin sanoin, yhtyeen ATK-sivuilla. Tarkkasilmäisimmät voivatkin huomata, lähinnä Vaaran vuodet -tyyppisestä antologiasta, Mamban historiallisten vaiheiden ja edesottamusten olevan täynnä suurenmoisia oivalluksia, mainittakoon näistä nyt esimerkiksi Vaaran Teron sielunvaellus- ja sävellysmatkat Aasiaan 1990-luvulla.

Olen vahvasti sitä mieltä, että esimerkiksi vuonna 1994 julkaistulla Kummitusjuttu-albumilla on kuultavissa tuon Indonesian McDonaldsien ja Starbucksien valtaaman turistirysän sielukkuus sekä Kaakkois-Aasian Gamelan-orkesterien metallinen monimuotoisuus. Olisikohan esimerkiksi vuonna 2002 julkaistua kappaletta, Vielä on kesää jäljellä, syntynyt ilman Teron sielukkaita vaelluksia Aasiaan?

Mamba on yksi eniten kokoonpanovaihdoksia kokenut suomalainen yhtye.

Tämä ehkä kertookin jotain siitä, minkälaista on soittaa yhtyeessä nimeltä Mamba. Tai paremminkin, Vaaran Teron ollessa nykyisin yhtyeen ainut alkuperäisjäsen, ehkäpä kokoonpanovaihdokset kertovat siitä, minkälaista on soittaa miehen kanssa nimeltä Tero Vaara. Toisaalta vaikea mennä sanomaan, enhän minä miestä tunne. Nykyiseen kuuden miehen kokoonpanoonsa yhtye, tai siis Tero Vaara, vakiintui vuonna 2002.

On yllättävää, että myös Mamba-yhtye on saanut alkunsa Suomen länsirannikolta Porista, sieltä kun muutenkin löytyy suomalaisen musiikin upeimmat ja säihkyvimmät helmet. Jos portti jonkinlaiseen suomalaisen musiikin limboon on olemassa, sen on pakko olla jossain Porin lähettyvillä, tai ainakin Varsinais-Suomessa.

Anycase. Mambasta jos jostain riittäisi tarinaa useampaankin kirjoitukseen, syksyllä 2008 kuitenkin jyrää markkinoille uutta, Toinen elämä -nimeä kantavaa albumia. Uskon että aiheeseen palaaminen vielä useampaan kertaan on enemmän kuin paikallaan, tämän yhtyeen tiimoilta kun patoutumia riittää, välillä tuntuu, että aina ihan maailman ääriin saakka, esimerkiksi Aasiaan.

Mamba on ehdottomasti yksi kipeimmistä suomalaisen musiikin aiheista, jonka käsittelyyn on varattava huomattava määrä tupakkaa, kahvia ja kyyneleitä. Keikkoja yhtyeellä näyttäisi Metelin mukaan olevan tulossa jokunen, menneitä luonnollisesti sitäkin enemmän. Jospa joku Mambaa haluaa vielä vuoden 2008 heinäkuussa käydä katsomassa Tapsan Tahdit, Kotkan Meripäivät ja Ilmajoen kunta Etelä-Pohjanmaalla tarjoilevat tätä herkkua nopeimmille. Lippuja tosin voi tässä vaiheessa olla enää turha haikailla, onhan kyseessä kuitenkin aika suosittu yhtye.

”Kato Mamba ite, vieläkö on kessää jälellä?”, kuuluu legendaarinen, iloinen huudahdus jostain Keski-Suomen keikkamajoituksesta vuosien takaa, jossa Tero Vaara on henkilökohtaisesti käynyt sättimässä keittiössä turhan myöhään melunneita miehiä.

Linkit:

18. heinäkuuta 2008

Lisko tahtoisin näädän, mutta moottoritiel’ on puuma

Jotenkin noin kai se meni. Siis vuonna 1980 julkaistun, Moottoritie on kuuma -kappaleen kertosäe, kappaleen, jonka nostalgiseen tunnelmointiin tunnen ainakin toistaiseksi olevani turhan nuori. Käsittääkseni kyseinen ralli on kuitenkin vaikuttanut hyvin raskaasti yhden suomalaisen sukupolvellisen elämään. Näin olen useasti kaikkien aistieni kautta saanut kokea, myös muualla, kuin Helsingin Kallion keskiolutkuppiloissa.

Mistä tässä sitten onkaan kyse?

Raita on vuonna 1980 julkaistulta samannimiseltä, Pelle Miljoona Oy:n viidenneltä albumilta, joka eräiden lähteiden mukaan tavataan määritellä yhdeksi suomirockin klassikoista. Samaiselta albumilta löytyy myös monien mieleen painunut, nostalginen Juokse villi lapsi.

Moottoritie on kuuma, on klassikko luultavasti myös siksi, että sen levytyksen jälkeen Andy McCoy, tämä kaikkien suomalaisten mustahattuisten kostajakitaristien messias, liisi Tukholmaan, eikä koskaan palannut takaisin. Ei ainakaan Pelle Miljoona Oy:n tiedossa olleelle Suomen-kiertueelle.

Sheriffin 1980-lukulaisista päähänpistoista huolimatta, Pelle on aina kyennyt roikkumaan sirkuksessa ihan kiitettävästi mukana. Se että televisiossa, ja ties missä muualla, pyörivään ExpressBussin mainoskampanjaan on raahattu Lahden kaupungin julkisilta virkistysalueilta, Fi-Reggae Ry:n palkitsema Raappana, todennäköisesti edesauttaa Pelleä ylläpitämään nuorekasta, kaikkien nykyisten ja entisten asennenuorten sankari -imagoaan. Toisaalta linja-autoilun, olen jotenkin aina mieltänyt, jos en nyt 30-, niin vähintään 50-lukulaiseksi toiminnaksi.

By the way, Pellen rastaimagoa on tullut jonkun verran ihmeteltyä. Eihän mies tietenkään voi valita kuka tai ketkä hänen musiikkiaan kuuntelevat, mutta väittäisin, että tyypit, jotka esimerkiksi kuumaa moottoritietä fiilistelevät, ovat niitä samaisia tyyppejä, jotka vetävät sinua nakkiputkalla öiseen aikaan turpaan, ihan vain siitä syystä, että se on kivaa ja sydän liikaa lyö.

Musiikissa Pellen albumeja on putoillut suhteellisen tasaiseen tahtiin ja pitkälle toistakymmentä. Tuorein näistä kantaa nimeä Unabomber! ja se julkaistiin vuoden 2007 syyskuussa.

Olen aina mieltänyt Pelle Miljoonan ja Remu Aaltosen jotenkin saman linjan tyypeiksi, kuitenkin sillä erotuksella, että Pelle on aina ollut hiuksen verran Remua fiksumpi. Molemmathan ovat periaatteessa, ainakin alun perin, laulavia rumpaleita. Mielikuva johtunee myös molempien persoonallisista itseilmaisun tavoista, Remun tapauksessa, myös musiikin ulkopuolella.

Molemmat herrat ovat eläviä esimerkkejä siitä, että kun löytyy tarpeeksi asennetta ja karismaa, ihmiset kyllä ottavat omakseen.

Tuoreimmassa uskottavuusvertailussa Tangomarkkinoiden tai Idolsin tuomarointi sekä suomalaisen linja-autoyrityksen mainoksissa pyöriminen sulkevat toisensa pois. Toisaalta on ihan mukavaa, että molemmat herrat ovat jaksaneet olla läsnä suomalaisessa kulttuurielämässä aina näihin päiviin saakka, ovathan he molemmat sen kehitykseen myös suurelta osin vaikuttaneet. Pelle ja Remu ovat ehdottomasti yhden suomalaisen rockin aikakauden ikoneita.

Anycase, Meteliä tutkiessa nopeasti huomaa, että Pelle on tehnyt, ja tekee edelleen kovasti keikkaa. Pelle Miljoona, a.k.a. peruskoulun opettaja Petri Samuli Tiili, ei todellakaan ole niitä suomirockin kipeimpiä aiheita, joista kirjoittaessa palaa monta askia tupakkaa ja vierähtää solkenaan sinivalkoisia kyyneleitä. Vaikkakin useasti hiljaa mielessäni toivoin, ettei minun tarvitsisi joitakin herran 1980-luvun helmiä koskaan enää kuulla.

Linkit:

17. heinäkuuta 2008

Kuustonen, Kuustonen, Kuustonen

Yhtye, joka tuo auttamattomasti mieleeni erään vuoden 1956 Suomessa järjestetyn ääntenlaskentatilaisuuden, tilaisuuden, jossa kalju oli valttia. Sittemmin ovat ajat muuttuneet ja tukatkin huomaamatta kasvaneet. Mutta mahtavatkohan herrat olla tietoisia minkälaisen jäljen he suomalaiseen kulutuskulttuuriin aikanaan jättivät. Kolmen K:n kombinaatio kun on todennäköisesti Suomen ainoita musiikkiprojekteja, jonka mukaan on nimetty myös jokunen supermarket. Luultavasti herrojen yhteisprojektin kaksi levyä, löytyy varmimmiten näiden kolmen k:n markettien ale-hyllyillä.

Musiikin saralla Kaartamo Kettunen Kuustonen -kombinaatio muistettaneen kuitenkin parhaiten 1990-luvun lopulla julkaistusta hitistään, Elämän haamu. Tämä radiossakin kovasti soinut lohkaisu löytyy vuonna 1998 julkaistulta Kaartamo Kettunen Kuustonen -albumilta. Samaisena vuonna Osama bin Laden julisti jihadin juutalaisia ja ”ristiretkeläisiä” vastaan, uskonkin, että näillä jos joillain asioilla on oltava yhteys.

Hengellisyyden puutteestahan kolmen k:n kombinaatiota ei voi haukkua, ja hyvä niin. Hengellisyyden motiivit kuitenkin panevat silloin tällöin hieman mietityttämään. Huhu kertoo Kuustosen joskus epävirallisesti kommentoineen, että lisäämällä epäsuoria hengellisiä viittauksia sanoituksiin, voidaan taata vähintään neljäntuhannen kappaleen levymyynti. Helkkari, tässäkinkö Jessellä rahastetaan? Huhu-puheisiin ei toisaalta aina ole uskomista.

Mieluummin haluaisin muistella herroja Fiiliksellä beibe -kappaleen tiimoilta. Tämä julkaistiin niin ikään vuonna 1998, mutta Elämän haamun jälkeen. Teos jo pelkän nimensä perusteella tuo minulle värisyttäviä visioita Mikko Kuustosen positiiviseen hymyyn vetäytyvästä pärstästä, joka treenikämppien katakombeissa kohtaa Edu Kettusen seesteisen, kauas horisonttiin luotaavan syvällisen katseen.

Itse asiassa samaa kaksijakoisuutta on havaittavissa, kun tarkastellaan kolmen K:n singlejen julkaisujärjestystä. Ensin ollaan vähän elämänmakuisia ja sitten taas hypätään aasin selkään. Katsokaapas nyt ihmeessä tätä järjestystä:

  • Kuningatar (1998)
  • Fiiliksellä beibi (1998)
  • Elämän Haamu (1998)
  • Totuuden henki (2001)
  • Ilona (2002)

Aikaisempi mielikuvani herroista osunee siis väärään. Kettunen on selvästi se elämänmakuinen tyyppi, kun Kuustonen, jo huhu-kommenttiensa myötä, näyttäytyy enemmän positiivisena kirkkoherranviraston miehenä. Ja oikeastaan, ehkäpä Totuuden henki piileekin juuri siinä, että elämä ei aina maistu kovin hyvälle, ja sehän jos jokin Edun naamalta näkyy.

Ihmisiä ei kuitenkaan tulisi tuomita naaman perusteella. Luettuani hieman lisää, opin, että nimenomaan Kettunen aikanaan sanoitti Elämän haamu -kappaleen. Opittuani vielä hieman lisää, huomasin, että Elämän haamu on ainoastaan Kaartamon ja Kettusen tekemä kappale, jossa ainoastaan sanoituskrediitit kuuluvat Edulle. Fiiliksellä beibi on pelkästään Kettusen käsialaa, joten tämä taas tukisi ehkä teoriaani.

Taidan kuitenkin jättää herrojen habituksen syväanalyysit sikseen, lopputulos kun tuskin olisi kovin miellyttävää luettavaa.

Kettunen, check. Kuustonen, check. Kaartamon Esa?

Esa Kaartamo on suomalainen muusikko, joka tunnetaan Broadcast-yhtyeen kitaristina, sekä sooloilevana artistina. Kaartamo vaikutti 1980-luvulla Broadcast'issa yhdessä Kettusen kanssa. Siitä asti herrat ovatkin soitelleet enemmän tai vähemmän samoissa kokoonpanoissa ja keikoilla.

Mutta miksi kolmen K:n komea yhteisprojekti sitten aikanaan lakkasi? Herroillahan pyyhki ihan hienosti. Esimerkiksi toinen, Laulava sydän -albumi, tallennettiin kokonaisuudessaan YLE TV2:den Laulava sydän -ohjelmasarjan osassa Laulava sydän: Kolmen koon kantri.

Mikä meni vikaan? Tulehtuivatko Kaartamon ja Kuustosen välit? Oliko Kettunen käynyt selän takana Mikko Alatalon soittelemassa? Lähtikö Kaartamo sooloilemaan? Tähän ei tiedä vastausta kuin K-miehet itse.

Linkit: